Tänä keväänä olen miettinyt lasten kanssa unelmia ja mitä haluaisi, että omassa paikassa olisi. Tähän hartauteen olen ottanut vaikutteita lattiakuvista. Suosittelen lämpimästi tutustumaan ks. hartaustapaan. Se kehittää yhdessä tekemisen taitoa ja tarjoaa tekemistä jolloin levottomatkin mahdollisesti jaksat keskittyä 🙂
Tarvikkeita:
- Valkoinen kangas taikka kaksi. Itse käytin yhtä suurta palaa hallaharsoa.
- Kaksi / yksi keltaista kangasta
- yksi tai useampi vihreä kangas. Niin paljon, että vihreä ympäröi leveähkösti valkoisen keskustan.
- Niin monta narun tai narun pätkää kuin on osallistujia. Lapset ja aikuiset yhteensä. Voit myös käyttää esim. lattiakuvakankaita mikäli narua tai paksua lankaa ei ole saatavilla.
- yksi kangas minkä sisään piilotat narut.
Kulku:
Aluksi kerroin luomisen hyvin tiivistetysti ja apuviittomia / muita viittomia hyväksi käyttäen.
Tuon jälkeen kerroin kuinka siitä lähtien on maailma pyörinyt ja vuodenajat vaihtuneet. On tullut kevät, kesä, syksy ja talvi.
Asettelen valkoisen hallaharson suureksi keskelle piiriä.
”Talvella lumipeittää maan. Mitä lumen alle jää?”
”Mitä luonto tekee talvella?”
”Luonto lepää talvella ja odottaa sitä hetkeä kun keväällä alkaa lämmetä. Mikä lämmittää keväällä.”
Kaksi lasta saa asetella kaksi keltaista kangasta auringoksi valkoisen keskellä.
”Mitä lumelle käy kun aurinko lämmittää?” (Sulaa)
Keritään kaikki yhdessä valkoista kangasta kohti aurinkoa.
”Mitä lumen alta paljastuu?”
”Mitä pitemmälle kevät kulkee sitä enemmän alkaa maa vihertyä.”
Lapset saavat asetella pitkän vihreän kankaan valkoisen ympärille. Itse käytin kahta kangasta, että saatiin koko ympyrä kiinni.
”Näin keväisin monen lempipaikka on metsässä, kalliolla tai jossain muualla luonnon helmassa katselemassa luonnon heräämistä.”
”Minulla on muuten teille pieni paketti. Tunnustele pakettia ja kerro mitä paketin sisällöllä voisi tehdä.” Jokainen saa vuorollaan kokeilla ja kertoa mitä itse tekisi.
Sisältä löytyi köydän pätkiä. Jokainen saa ottaa yhden pätkän ja tehdä siitä oman paikkansa vihreälle kankaalle. Oma paikka saa olla minkälainen tahansa. Tämän jälkeen jokainen sai miettiä mitä haluaisi, että omassa paikassa olisi. Itselleni vastauksina tuli tosi paljon ystäviin, herkkuihin ja uima-altaisiin liittyviä vastauksia. Hämmästyin miten paljon he oikeasti miettivät mitä haluaisin omaan paikkaansa.
”Olipa hienoja omia paikkoja. Ehkä jokin niistä toteutuu tänä keväänä tai kesänä tai joskus pitkänajan päästä.”
Lopuksi laulettiin vielä Ken on luonut kukkasen laulu.
Yhdessä kun oltiin rakennettu niin yhdessä vielä purettiin osa kerrallaan teoksemme.
Kommentit
Lähetä kommentti