Tämä tarina löytyy myös kuvitettuna versiona tästä linkistä: Sammakkolammesta mereen
Muistatko Mäyrämäen ja sen asukkaat? Koiraperheen, suden, pingviiniperheen, jänikset ja jopa itsensä kuninkaaksi kruunanneen karhun. Tämä tarina ei kuitenkaan kerro heistä. Ainakaan suoraan. Tämän kertaisen tarinan sankari näyttää tältä. Hän oli mäyrämäen sammakkolammen sammakko. Hän ei enään asu Mäyrämäessä. Kerran hän asui siellä, mutta hänen veri veti seikkailemaan. Eräänä aamuna Sammakko lähti kohti meren rantaa. Rannalta Sammakko löysi laivan. Hän katseli ja huhuili yrittäen löytää laivan kapteenia. Pian purjeen takaanta kuuluikin ääni. ”Kuka siellä oikein huhuilee?” Esiin käveli vanha merihiiri. Sammakko tiedusteli mahdollisuutta päästä laivan mukaan. Vanha merihiiri katseli hetken aikaa ja tokaisi. ”Kai minä voin sinut mukaan ottaa?”
Aamuaurinkon säteiden vasta kurkistellessa, lähtivät nämä kaksi. Sammakko ja vanha laivahiiri. Tuuli oli myötäinen joten matka kulki nopeasti. Iltapäivällä sammakko ihmetteli omituista ääntä. Aivan kuin jokin hankaisi pohjaa. Ennen kuin kumpikaan huomasi, laiva oli seisahtunut. He olivat joutuneet laskuveden paljastamalle hiekkasärkälle. Vanha merihiiri ei ymmärtänyt miten moinen pystyi tapahtumaan. Ei siinä auttanut muutakuin odottaa nousuvettä.
Sammakko ja vanha merihiiri yrittivät saada ajan kulumaan. Välillä he kalastivat, välillä pelasivat, mutta yleensä vain katselivat ympäröivää merta ja särkkää. Sammakko rupesi itsekseen tuumimaan. Miten ihmeessä kaikki ympärillä oleva vesi, kasvit, maa, kalat, pilvet, linnut ja kaikki muu oli tullut tänne.
Vanha merihiiri huomasi sammakon pohdinnan. Hän aloitti hyräilemään: ”Linnut nyt, linnut nyt. Mistä tuli linnut nyt…” Ja nojautui laitaa vasten sammakon viereen.
”Olen kuullut monenlaisia versiota kuinka tämä kaikki on tullut” Tokaisi Vanha merihiiri. ”Eräästä versiosta pidän kaikista eniten. Kerrotaan, että aluksi ei ollut yhtään mitään. Oli vain pimeätä. Siellä pimeässä kajahti ääni joka käski valon tulla. Tuon äänen omisti Jumala. Ja valo tuli. Tuon jälkeen ääni sanoi tulkoon kaari erottamaan taivaan vedestä. Ja niin tapahtui. Ääni sanoi myös tulkoon maata ja niin maa ilmestyi veden alta.
Seuraavaksi ääni sanoi kasvakoon kaikenlaisia puita, pensaita, kukkia ja muita kasveja. Ääni loi myös päiväksi aurinkon ja yöksi tähdet sekä kuun. Seuraavaksi kuului vilisköön taivaalla, maassa ja vedessä kaikenmaailman eläimiä. Niin siivekkäitä kuin kaksi, neljä, kuusi ja vielä useampi jalkaisia eläimiä. Joillain ei ollut jalkoja ollenkaan ja joillakin taasen oli jopa evät.
Seuraavaksi kuului sanat tulkoon ihminen. Niin tuli maailmaan ensimmäiset ihmiset Aatami ja Eeva. Heille annettiin tehtäväksi huolehtia kaikesta mitä oli taivaalla, merissä ja maalla. Niin eläimistä kuin kasveistakin. Niin ilmasta kuin vedestäkin. Tämä tehtävä on myös annettu meille jokaiselle.
Vanha merihiiri haukotteli ja totesi, että lopuksi luotiin myös lepopäivä. Tuon sanottuaan hän nukahti ja kohta perään nukahti sammakko. Kumpikin heistä heräsi jonkin ajan päästä laivan keinumiseen. Vesi oli viimeinkin noussut. He ottivat kurssin kohti kotisatamaa. Sammakko jäi miettimään kertomusta ja katseli ohi mennessään monenmoisia eläimiä mitä meressä eli.
Ehkä seuraavan kerran kun oikein tarkasti katsot merta. Näet nuo kaksi pienessä laivassaan.
Kirjoittanut ja sanaillut (c) Jani Suurnäkki
Kommentit
Lähetä kommentti