Nauruhartaus

Testasin tätä hartautta perhekerhossa, mutta toimii aika varmasti myös vanhemmillakin (aikuisetkin on testattu hieman muutettuna vain)

Eli aiheena on: On ilo olla yhdessä.

Aluksi kerrotaan pieni johdanto aiheeseen. Itse kerroin sadun miehestä joka eleli kiukkusena yksikseen mökissä. Kunnes eräänä päivänä hänen ovelleen kolkutti vanha nainen joka pyysi makuusijaa yöksi. Eihän mies voinut tietenkään jättää vanhaa naista kylmään syksyiseen iltaan joten hän kutsui naisen sisälle. Antoi tälle ruokaa ja lämpimän vuoteen. Kiitokseksi nainen antoi lahjan miehelle. Lahjan ansiosta mies ei koskaan ollut enää äksy ja kiukkuinen vaan mitä iloisin ja lämpimin ihminen koko tienoolla. 

Tämän jälkeen kysytään yleisöllä haluavatko he tietää mikä oli se ihmeellinen lahja. 

Kerrotaan sen olevan naurava kasvojumppa jonka haluisit opettaa osallistujille.

Ensin: suipistetaan huulet ja kasvot niin suipoksi kuin vain saa.

Tämän jälkeen avataan suu aivan ammolleen ja päästetään hah-äänne.

Tässä kohtaa voidaan vielä hymyillä niin leveästi kuin osataan, mutta ei ole pakollista. 

Aloitetaan uudelleen avaamalla suu aivan ammolleen nostamalla käden ylhäältä alas mahdollisimman suurella kaarella kurottaen mahdollisimman pitkälle samalla hahattamalla aina vain kovempaa ja nopeampaa.

Samaa ideaa käyttäen keksitään lisää liikkeitä esim. kyykkyyn ja ylös samalla käyttäen erilaisia nauruäänteitä (hah, heh, hih, hoh, häh)

Vakuutan, että rupeaa naurattamaan aivan oikeasti ja mikäs sen hienompaa.

Lopuksi laulataan on Ilo ilo ilo olla yhdessä-lasten virsi kertoen kuinka parasta iloa on iloita yhdessä toisten ja Jumalan kanssa.

Kommentit