Jänis pomppi henkeään haukkoen läpi kuusikon kettu kintereillään. Kettu toivoi kantavansa joulupöytään jänistä Á la kuusisto.
Jänis piiloutui metsätuvan ikkunan alla kasvavaan pensaaseen. Sen tarkkoihin korviin kiiri talon radiosta sanat: ”Tästä hetkestä lähtien julistettakoon alkavaksi eläinten joulurauha.”
”Pah! Vai muka joulurauha!” Jänis tuhahti. ”Ole itse jahdattavana ja tule sitten sanomaan.”
Kettu tarkkaili tilannetta ruusupensaan toisella puolella. Se oli myös kuullut saman kuin jänis. Kettu kurkkasi uteliaisuuttaan ikkunasta, riemastui näkemästään ja loikkasi pensaan toiselle puolelle.
Se nappasi jänistä niskasta ja vastoin kaikkia olettamuksia, nosti sen katsomaan sisälle. Kettu laski jäniksen alas ja kuiskasi jotain sen korvaan. Se nyökkäsi ja kumpakin lähti omille teilleen.
Kuun valaistessa jänis ja kettu palasivat. Kummallakin oli perhe mukanaan. Kettu avasi ikkunan varovasti. Kaikki kiipesivät yhteistuumin sisälle, toinen toistaan auttaen. Keskellä huonetta seisoi pöytä. Sen vasemmalle puolelle kävi jänis perheineen ja oikealle kettu perheineen.
Kummatkin vahvistivat joulurauhan, ja upottivat yhdessä hampaat joulupöydän antimiin.
Kommentit
Lähetä kommentti